PIRTILIN LOGO

Heidän ammattitaitonsa arvo on pelkkiä säästöjä suurempi

Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n toimitusjohtaja Pertti Johansson on sitä mieltä, että yrittäjän on hyvä tietää, mitä vakuuttaa ja millä hinnalla. Kiireisessä arjessa aika menee kuitenkin oman liiketoiminnan pyörittämiseen, joten vakuutusasioissa on hyvä saada riskitöntä asiantuntija-apua. 

”RH-Optimoinnin Hannu Peltonen oli aikaisemmin meidän luottomiehemme vakuutusyhtiössä”, Johansson kertoo. ”Kun yhteyshenkilö vaihtui, emme enää olleet niin tyytyväisiä saamaamme palveluun. Kun kuulimme, että Hannu oli siirtynyt meklarointiin, teimme diilin hänen kanssaan vakuutusten kilpailutuksesta. Siitä kumppanuus sitten lähti.” 

Johansson oli tyytyväinen RH-Optimoinnin palvelumalliin.  

”Tämä oli helppo keissi siinä mielessä, että vain voitosta maksetaan palkkio. Jos ei tulosta tule, niin sitten ei makseta”, hän tiivistää.  

Riskittömyys ei kuitenkaan ollut palvelun ainoa hyöty. Johansson korostaa, että vakuutukset on muutenkin hyvä päivittää määräajoin.  

”Riskittömyys totta kai tärkeä asia. Kun tavoitellaan voittoa, niin sitten osinkokin jaetaan. Yrittäjät ovat yleensä lähtökohtaisesti kiinnostuneempia kiinteistä summista tai tuntiveloituksesta, mutta tätä kautta molemmilla osapuolilla on kumppanuudessa yhtä paljon pelissä.” 

Helpotusta KP-yrittäjän arkeen 

Johanssonin mukaan RH-Optimoinnin asiantuntemus tuo turvaa ja luottamusta myös yrittäjän arkeen. 

”Kun puhutaan KP- eli Kiusallisen Pienen yrityksen pyörittämisestä, niin ulkopuolisen asiantuntemuksen arvo on suuri”, Johansson heittää pilke silmäkulmassa. Jos kaikki aika menee oman liiketoiminnan pyörittämiseen, ei monimutkaisiin vakuutusasioihin välttämättä tule perehdyttyä niin hyvin kuin olisi tarpeen. 

”Yrittäjä hyötyy siitä, että asiantuntijoita voi käyttää konsulttina, eikä heitä tarvitse palkata itse. Varsinkin vakuutusasioissa pääsee helpommalla, ja rahaakin säästyy”, Johansson tiivistää. 

Hän suositteleekin RH-Optimoinnin palveluita periaatteessa kaiken kokoisille yrityksille. 

”Siitä saa sekä mielenrauhaa että taloudellista hyötyä, kun vakuutukset ovat oikeassa hinnassa. Lisäksi meklareilla on hyvä käsitys siitä, minkälaisia vakuutuksia milläkin alalla tarvitaan. Meillä meni yksi auto lunastukseen, ja siinä oli onneksi lisäturva, jota en olisi itse tajunnut edes ottaa. Heidän ammattitaitonsa arvo on siis pelkkiä säästöjä suurempi, sillä yli- tai varsinkin alivakuuttaminen se vasta kalliiksi tuleekin”, Johansson kertoo lopuksi. ”Siksi yrittäjän pitää tietää, mitä vakuuttaa, missä suhteessa ja mihin hintaan.”